Ekokriisi etenee. Planetaarisista rajoista jo seitsemän on ylitetty, mutta silti luonnonvarojen kulutus jatkaa kasvuaan, globaalit kasvihuonekaasupäästöt kasvavat edelleen, ja luonto jatkaa köyhtymistään.
Ekokriisin ja talouskasvun välillä on vahva yhteys. Bruttokansantuote ja luonnonvarojen kulutus kulkevat hyvin vahvasti käsi kädessä, eikä niitä ole missään saatu absoluuttisesti irtikytkettyä toisistaan. Kasvihuonekaasupäästöjenkin kohdalla absoluuttinen irtikytkentä on usein ollut väliaikaista ja aivan liian hidasta, jotta ilmastonmuutos saataisiin hillittyä siedettävälle tasolle. Tämäkin irtikytkentä on tyypillisesti johtanut esimerkiksi mineraalien kulutuksen kasvuun, millä on omat ympäristövaikutuksensa. Riittävän irtikytkennän onnistuminen tulevaisuudessa näyttää tutkimustiedon valossa äärimmäisen epätodennäköiseltä. Ekokriisin pysäyttäminen edellyttääkin pitkäjänteistä työtä: siirtymää pois jatkuvan kasvun tavoittelusta sekä talousjärjestelmän uudistamista suuntaan, jossa se ei ole riippuvainen jatkuvasta kasvusta.
Jatkuvan kasvun tavoittelusta luopuminen ei tarkoita taaksepäin menemistä tai elämänlaadun laskua. Talouskasvu ei ole pitkään aikaan kyennyt tuottamaan niitä tuloksia, joita varten sitä tavoitellaan: esimerkiksi hyvinvointi ei ole rikkaissa länsimaissa vuosikymmeniin lisääntynyt. Tutkimustiedon valossa näyttää siltä, että talouskasvu pystyy tiettyyn pisteeseen asti lisäämään hyvinvointia, mutta kun perustarpeet on tyydytetty, ei materiaalisen elintason nostaminen merkittävästi enää pysty lisäämään hyvinvointia. Talouskasvu voi jopa olla hyvinvoinnille haitallista, jos se tarkoittaa ympäristön pilaantumista tai mielenterveysongelmien lisääntymistä vaatimusten ja kuormituksen lisääntyessä.
Kohtuutalous tarjoaa kestävämmän vaihtoehdon nykyiselle talousjärjestelmälle. Se on talousjärjestelmä, joka ei perustu jatkuvalle kasvulle. Perusajatuksena kohtuutaloudessa on luonnonvarojen kulutuksen laskeminen kestävälle tasolle ja yhteiskunnan toiminnan sopeuttaminen planetaarisiin rajoihin tavalla, joka samalla torjuu eriarvoisuutta ja lisää hyvinvointia. Tämä on mahdollista, jos nykyisin käytössä olevat resurssit jaetaan tasaisemmin ja käytetään sellaisiin kohteisiin, jotka aidosti tuottavat hyvinvointia. Keskeistä on myös talousjärjestelmän kasvuriippuvuuden purkaminen ja hyvinvointivaltion turvaaminen.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto sekä Vihreät naiset esittää, että vihreät alkaa aktiivisesti edistämään kohtuutalouden mukaista ajattelua ja talousjärjestelmän uudistamista niin, että se ei perustu jatkuvalle talouskasvulle. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi kohtuutalouden nostamista viestinnässä ja kohtuutalousajattelun edistämistä ohjelmatyössä, jossa korostuu pitkäjänteinen visio. Samalla kannustetaan myös eduskuntaryhmää edistämään työssään kohtuutaloutta.