Hyppää sisältöön

Osallistu logoideakilpailuun!

Vihreät nuoret ovat pitkään tulleet tutuksi pelkällä tekstilogolla. Tarve kuvalogolle ja meitä kuvaavalle symbolille on kuitenkin noussut toistuvasti esiin. Koska vakiintunutta symbolia ei vielä ole, luodaan se yhdessä!

Siisp√§… ūü•Āūü•Āūü•Ā Vihre√§t nuoret j√§rjest√§√§ logoideakilpailun!

Jotta osallistuminen olisi mahdollista kaikille taitotasosta riippumatta, etsitään kilpailussa logoideaa, eikä valmista logoa. Ehdotus logosta voi olla joko käsin tai sähköisesti piirretty. Muodolla ei ole väliä, kunhan idea välittyy!

Logokilpailun kautta valitun symbolilogon on tarkoitus toimia sekä yksinään että yhdistettynä Vihreiden nuorten uuteen tekstilogoon. Tekstilogoon voidaan tässä yhteydessä tehdä sommittelullisia muutoksia, mutta logon fontti pysyy samana.

Logokilpailun voittajalle on luvassa valtavasti mainetta ja kunniaa sek√§ Vihreiden nuorten tuotepaketti. Kilpailu on avoinna huhtikuun loppuun asti. 

Kilpailun säännöt:

  1. Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa Vihreiden nuorten jäsen.
  2. Kilpailu on auki 14.1.‚Äď30.4.2023.
  3. Osallistuja luovuttaa Vihreille nuorille kaikki oikeudet jatkojalostaa ja muokata logoideaa sekä käyttää sitä vapaasti omassa viestinnässään.
  4. Kilpailuajan päätyttyä hallitus järjestää kommentointikierroksen, johon hallitus valitsee ehdotuksista kolme suosikkiaan. Jäsenistöltä kerätään palautetta ja kehitysehdotuksia logoideoista. Tämän jälkeen hallitus valitsee kilpailun voittavan logoidean, josta graafikko työstää lopullisen version.
  5. Vihreiden nuorten hallituksella on oikeus olla valitsematta logoa ehdotusten joukosta.

Osallistu kilpailuun:

Lähetä logoehdotuksesi lomakkeella 30.4.2023 mennessä.

Jaa somessa:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Lisää aihealueeseen liittyen