Hyppää sisältöön

Vihreät nuoret hakee kurssikoordinaattoria Nuori vihreä vaikuttaja -kurssille

Vihreät nuoret hakee kurssikoordinaattoria Nuori vihreä vaikuttaja -kurssille. Vuosittain järjestettävä kurssi on nuorille suunnattu perehdytys vihreän vaikuttamisen eri muotoihin. Kurssille valitaan 25 osallistujaa ja se sisältää neljä kaksi- tai kolmipäiväistä koulutustapaamista Suomessa sekä reilun viikon mittaisen ekskursion Brysseliin Euroopan parlamenttiin.

Kurssikoordinaattori vastaa kurssin kotimaan tapaamisten ja Brysselin ekskursion käytännön järjestelyistä. Työnkuvaan kuuluu mm. vierailu-, puhuja- ja tilavaraukset, budjetin seuranta, osallistuminen suunnittelukokouksiin, kotimaan tapaamisiin ja Brysselin ekskursiolle sekä kurssin päätyttyä raportointi ja arviointi. Brysselin ekskursion aikana kurssikoordinaattori on vastuussa kurssin alaikäisistä osallistujista.

Erillinen työryhmä vastaa kurssin sisällöllisestä suunnittelusta ja kurssilaisten valinnasta yhdessä kurssikoordinaattorin kanssa. Kurssikoordinaattorin työtehtäviin kuuluu myös kansainvälisen Nuori vihreä vaikuttaja -kurssin ohjausryhmän toimintaan osallistuminen.

Kurssikoordinaattorilta edellytämme hyviä projektinhallintataitoja, omatoimisuutta, vastuullisuutta, joustavuutta ja hyviä organisointitaitoja. Hyvä englannin kielen taito on välttämätön, sillä kurssin kansainvälisen osuuden työskentelykielenä on englanti.

Arvostamme kokemusta Vihreistä nuorista, Vihreistä tai muusta järjestötoiminnasta, kokemusta taloussuunnittelusta ja -seurannasta sekä kokemusta nuorten kanssa työskentelystä tai ryhmän vetämisestä. Lisäksi katsomme eduksi kokemuksen koulutussuunnittelusta, Brysselin tuntemuksen sekä NVV-kurssin käymisen. Ranskan kielen taito on eduksi.

Työ alkaa elokuun alussa ja loppuu raportointiin toukokuussa 2020. Urakkatyöhön menee maksimissaan 400 tuntia ja siitä maksetaan 5000 euroa sisältäen lomakorvauksen.

Osa työtehtävistä ajoittuu ilta- ja viikonloppuaikaan. Työtä tehdään kurssitapaamisten ulkopuolella pääosin etänä. Kurssikoordinaattori tarvitsee oman tietokoneen, koska työntekijälle ei ole pysyvää työpistettä. Sekä kurssin työyhmän kokoukset että kurssitapaamiset ovat pääosin Helsingissä. Kurssikoordinaattori työskentelee itsenäisesti, mutta tiiviissä yhteistyössä ohjausryhmän ja Vihreiden nuorten toimiston kanssa.

Kiinnostuitko? Pistä hakemus tulemaan!
Lähetä meille CV sekä hakemus, jossa kerrot miten sinä vastaat hakemiamme ominaisuuksia ja taitoja. Hakemus ja CV tulee lähettää pdf-muotoisena sähköpostin liitteenä viimeistään 2.6. kello 23.59 mennessä osoitteeseen paasihteeri@vihreatnuoret.fi otsikolla ”Hakemus kurssikoordinaattoriksi”.

Rekrytoinnin aikataulu
– Haastateltavat kutsutaan haastatteluun tiistaina 4.6. kello 19 jälkeen.
– Haastattelut järjestetään keskiviikkona 5.6. kello 18-20 ja torstaina 6.6. 17-20 Helsingissä Punavuoressa.
– Valinta tehdään sunnuntaina 9.6. liittohallituksen kokouksessa.
– Työ alkaa elokuun alussa perehdytyksillä.

Lisätietoja mieluusti antaa:
Salla Merikukka, pääsihteeri
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto
050 381 4643
salla.merikukka@vihreatnuoret.fi

Jaa somessa:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Lisää aihealueeseen liittyen