Henkilökohtaista apua tarvitaan, kun ihminen ei vamman tai sairauden vuoksi pysty tekemään arkisia asioita itsenäisesti. Avustajan saanti arkeen tai vapaa-ajalle on monille ihmisille välttämätöntä, jotta voi toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Uusi vammaispalvelulaki on nyt valmisteltavana. Valitettavasti laissa on monia ongelmallisuuksia henkilökohtaisen avun saantiin liittyen – laista ollaan kokonaan unohdettu sellaiset ihmiset, joiden on vammansa vuoksi hankala ilmaista itseään kirjallisesti tai suullisesti.
Vammaispalvelulakiin ollaan sisällyttämässä voimavararajaus, joka tarkoittaa sitä, että lain mukaan kaikille ei tarvitse myöntää henkilökohtaista apua. Lakiesityksessä sanotaan: “Henkilökohtaisen avun myöntämisen edellytyksenä on, että vammainen henkilö kykenee itsenäisesti tai tuettuna ilmaisemaan tahtonsa avun sisällöstä”. Tämä edellyttää sitä, että jos henkilö ei sairautensa tai vammansa takia pysty ilmaisemaan itseään sanallisesti tai kirjallisesti, voidaan apu laillisesti kieltää kokonaan. Tällöin esimerkiksi autismin kirjolla oleva nuori voidaan lain mukaan jättää yksin kotiinsa ilman mahdollisuutta harrastaa tai päästä avustajan tuella osaksi yhteiskuntaa. Tasa-arvo ei voi mitenkään toteutua, jos tiettyä ihmisryhmää syrjitään avunsaannissa!
Ihmisten luokitteleminen puhe- tai kirjoituskykyyn vedoten ei ole oikein. Tapoja viestiä avuntarpeesta on monia, ja tukea avustajien tehtävien määrittämiseen tulisi antaa kaikille sitä tarvitseville. Ihmisen rajoitteet ilmaista tahtoaan eivät vie pois tarvetta itsenäistyä, kokea asioita tai halua toteuttaa itseään muuallakin kuin kotona. Vammaispalvelulaki ja siihen kuuluva voimavararajaus ei saa ohjata viranomaisia rikkomaan ihmisten perusoikeuksia!
Nykyisin voimassa olevassa vammaispalvelulaissa on myös käytössä voimavararajaus, jonka kunnat ovat tulkinneet helppona säästötoimenpiteenä. Jos palvelua ei ole pakko lain mukaan tarjota, sitä ei tarjota ollenkaan. Etenkin tilanteissa, joissa taloustilanne on alueella tiukka, on voimavararajausta tulkittu suppeammin. Tällöin ihmisten mahdollisuus esimerkiksi harrastuksiin henkilökohtaisen avustajan tuella on täysin riippuvaista alueen sosiaalityöntekijöiden tulkinnasta. On eriarvoistavaa, että asuinalue määrittelee edellytyksen avunsaantiin, vaikka ihmisten tulisi olla yhdenvertaisessa asemassa asuinalueesta riippumatta. Uuden lain tulee olla lähtökohtaisesti selkeä ja tarkkarajainen, mutta ennen kaikkea sen tulee puuttua aiemmassa laissa havaittuihin eriarvoistaviin rakenteisiin.
Voimavararajaus on ihmisoikeusrikkomus. YK:n vammaissopimus, jonka Suomikin on ratifioinut, edellyttää artiklassa 14 jokaiselle vammaiselle henkilökohtaisen vapauden, artikla 7 takaa vammaisille ikätason mukaisen kehityksen ja artikla 19 takaa vammaisille itsenäisen elämän ja mahdollisuuden olla osana yhteisöä. Voimavararajaus rikkoo näitä kaikkia oikeuksia. Henkilökohtaista apua pyritään korvaamaan muutamalla tunnilla viikossa tukihenkilön kanssa, joka ei kuitenkaan ole verrattavissa henkilökohtaiseen avustajaan, jonka kanssa voisi tehdä itselleen mieluisia asioita päivittäin.
Kuvittele tilanne, jossa sinulla ei olisi mahdollisuutta poistua kotoasi ominaisuuksiesi takia. Tämä on monille arkipäivää. Asumispalveluyksiköissä ei ole aikaa tukea kaikkia asukkaita kodin ulkopuolella tai harrastuksissa. Koska voimavararajaus estää henkilökohtaisen avunsaannin, voi ihminen joutua olemaan käytännössä vankina omassa kodissaan.
Vihreät nuoret ei hyväksy voimavararajausta uuteen vammaispalvelulakiin, sillä se kasvattaa eriarvoisuutta ja polkee ihmisoikeuksia. Vaadimme, että hallitus ottaa tosissaan vähemmistöjen oikeudet ja tekee aidosti oikeudenmukaisia ja ihmisarvoa kunnioittavia päätöksiä. Lain tehtävä on suojella, ei syrjiä.