Ilmastonmuutoksen hidastamisen kanssa on kiire. Tämä on ollut selkeä tiedeyhteisön viesti vuosikausia. Me nuoret ja nuoret aikuiset olemme kasvaneet maailmassa, jossa ilmastonmuutoksesta on puhuttu aina. Retoriikka on vuosien aikana muuttunut ja nyt ilmastonmuutoksesta puhutaan ilmastokriisinä alleviivaamaan asian vakavuutta. Meillä nuorilla on aidosti huoli planeettamme tulevaisuudesta ja on turhauttavaa ettei tiedeyhteisön viestiä ole poliittisessa päätöksenteossa tunnuttu kuulevan.
Maanantaina julkaistu hallitustenvälisen ilmastopaneelin kuudes IPCC-raportti maalaa entistä synkemmän kuvan ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Ilmasto on jo muuttunut tavalla, joka vaarantaa ihmisten henkiä ja ekosysteemejä maailman eri puolilla. Nyt ja tässä hetkessä eikä vasta vuosien päästä. Muutokset ovat tapahtumassa odotettua nopeammin eikä niitä kaikkia voida peruuttaa. Tulevaisuudessa riskit muun muassa ruokaturvalle ja vedensaannille vain kasvavat ellei lämpenemistä pysäytetä. Muuttuviin olosuhteisiin joudutaan jo nyt monin paikoin sopeutumaan. Tulevaisuudessa entistä enemmän ja myös meillä Suomessa. Sopeutumistoimiksi IPCC-paneeli ehdottaa luonnon omien prosessien vahvistamista. Siis hiilinieluja, vesiensuojelua, kestävää maa- ja metsätaloutta ja luonnon tuomista vahvemmin kaupunkeihin.
Epätoivon ja turhautumisen tunteiden keskellä on tärkeä muistaa, että ympäristöpolitiikan historiassa on tapahtunut myös askeleita kohti kestävämpää tulevaisuutta. Vuonna 1987 aikaansaatu Montrealin pöytäkirja, jolla sitouduttiin lopettamaan otsonikerrosta tuhoavien yhdisten käyttö, on tästä hyvä esimerkki. Sopimus on historiallinen, koska se on ensimmäinen sopimus, jonka maailman kaikki maat ovat allekirjoittaneet. Viitteitä otsonikerroksen palautumisesta on sittemmin havaittu. Moni otsonikerrosta vahingoittava yhdiste on myös kasvihuonekaasu, joten Montrealin pöytäkirja on ollut samalla merkittävä sopimus taistelussa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Tällä hallituskaudella on tehty tärkeitä päätöksiä päästöjen vähentämiseksi ja luonnon suojelemiseksi. Hallituksen esitys ilmastolaista annettiin juuri eduskunnalle. Lailla on tarkoitus sitouttaa tulevia päättäjiä hiilineutraalisuustavoitteisiin yli hallituskausien. Ja niin sanoinkuvailemattoman kamala inhimillinen tragedia kuin Venäjän hyökkäys Ukrainaan onkin, on mahdollista että pakotteet sysäävät Suomea ja Eurooppaa kertaheitolla irti riippuvuudesta Venäjän fossiilisiin polttoaineisiin. Myös elinkeinoelämä on lähtenyt tukemaan ilmastotoimia investoimalla vihreän siirtymän hankkeisiin.
On selvää, että tehdyt päätökset eivät ole olleet riittäviä pysäyttämään ilmastonmuutoksen ja luontokadon etenemistä, mistä on ihan syytäkin olla pettynyt ja huolissaan. On ymmärrettävää tuntea toivottomuutta tilanteesta. Kyse on ei yhtään sen vähemmästä kuin koko maailman tulevaisuudesta. Ympäristön kannalta positiiviset päätökset ja tapahtumat valavat pientä toivoa siitä, että asioiden eteen voidaan tehdä jotain, ja että tarvittavia päätöksiä saadaan kyllä aikaiseksi yhteisymmärryksessä, kun niin halutaan. Toivoa vielä on, mutta meidän täytyy toimia nyt eikä huomenna. Tätä toivonkipinää ja välittömiä toimien tärkeyttä ovat myös ilmasto- ja ympäristöasiantuntijat painottaneet.
Suomessa ilmastotoimien ja ilmastokriisiin sopeutumisen kannalta on olennaisen tärkeää, että kaikki puolueet ymmärtävät ilmastoa ja ympäristöä koskevien päätösten tärkeyden ja kiireellisyyden. Meidän on myös kollektiivisesti ymmärrettävä sosiaalinen vastuumme rikkaana länsimaana, sillä ylikuluttavien elämäntapojemme seurauksista kärsivät eniten globaalissa etelässä asuvat ja alkuperäiskansat.
Ilmastotoimien aika on siis nyt ja tämä on päättäjien pidettävä mielessä huhtikuun kehysriihessä. Suomi on nyt hiilineutraalisuuspolulla vuoteen 2035, mutta kehysriihessä tehtävillä päätöksillä tulee varmistaa, että tavoite varmasti saavutetaaan ja että hyvä kehitys jatkuu vuoden 2035 jälkeen. Kehysriihessä tehtävillä päätöksillä on leikattava päästöjä edelleen ja lisättävä suojelualueita entisestään. Ympäristön kannalta positiivisia päätöksiä on mahdollista tehdä, mutta niiden tekeminen edellyttää yhteistä tahtotilaa ympäristöongelmien ratkaisemiseksi yli puoluerajojen. Ongelma ei ole tiedon puutteessa vaan poliittisen tahtotilan uupumisessa. Maailman tulevaisuuden kannalta ei ole varaa jättää kiveäkään kääntämättä tai sanoa, että päästövähennykset eivät saa missään muodossa kohdistua maatalouteen, liikenteeseen tai energiasektoriin. Suojelemalla luontoa ja lisäämällä luontoa kaupunkeihin suojelemme itseä oman toimintamme haitoilta. Tämä tulee kaikissa puolueissa ymmärtää. Huoli maapallon tulevaisuudesta on muutettava toiminnaksi, sillä lamaantumalla ei globaaleja ongelmia ratkaista.