Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto valitsi puheenjohtajakseen Maria Saitan ja varapuheenjohtajiksi Anselmi Liedeksen ja Vilma Jaatisen liittokokouksessaan Lappeenrannassa.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto valitsi liittokokouksessaan lauantaina 22.11. uudeksi puheenjohtajakseen Maria Saitan. Espoosta kotoisin oleva 25-vuotias Saita opiskelee hallintotieteitä Vaasan yliopistossa. Saita toimii Espoon kaupunginvaltuutettuna ja ympäristö- ja rakennuslautakunnan puheenjohtajana sekä vara-aluevaltuutettuna Länsi-Uudellamaalla. Hän on myös tämän vuoden ajan toiminut Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajan on täysipäiväinen ja kausi kaksivuotinen.
“Hyvinvointi ja toimeentulo eivät saa olla harvojen etuoikeus, vaan jokaisen oikeus. Ensi vuonna Vihreät nuoret seisovat entistä vahvemmin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolella – sen puolesta, ettei yksikään nuori tai opiskelija putoa turvaverkkojen läpi. Nykyinen hallitus on heikentänyt erityisesti opiskelijoiden asemaa, eikä meidän liittomme vaikene tästä. Koulutus ja mahdollisuus rakentaa omaa tulevaisuutta kuuluvat kaikille, taustasta riippumatta”, linjaa Vihreiden nuorten vastavalittu puheenjohtaja Maria Saita.
Saita on ensimmäinen puheenjohtaja, joka aloittaa kautensa ilman puheenjohtajaparia. Vihreät nuoret päätti luopua kahden puheenjohtajan mallista ylimääräisessä liittokokouksessaan syyskuussa 2024. Kahden puheenjohtajan malli korvattiin yhdellä puheenjohtajalla ja kahdella varapuheenjohtajalla. Varapuheenjohtajien kaudet ovat vuoden mittaisia. Vuonna 2026 liiton varapuheenjohtajina toimivat Vilma Jaatinen ja Anselmi Liedes.
Oulusta kotoisin oleva 19-vuotias Anselmi Liedes on varavaltuutettu Oulussa, yhtymähallituksen varapuheenjohtaja koulutuskuntayhtymä OSAOlla ja työskentelee viestintäharjoittelijana.
“Toiseen oikeistohallitukseen ei ole varaa. Nuoret on vedetty tällä hallituskaudella kölin ali mennen tullen ja palaten. Onneksi kelvoton politiikka ei mikään luonnonlaki, vaan asiat voi tehdä toisin, paremmin. Vihreiden vaihtoehto on relevantti etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Siellä missä on ihmisiä ja luontoa, tarvitaan politiikkaa, joka ottaa ihmiset ja luonnon poikkeuksetta huomioon. Varavaltuutettuna olen tuonut vihreää näkökulmaa Oulussa, nyt voin vahvasti tuoda myös oululaista asennetta Vihreissä”, toteaa varapuheenjohtaja Anselmi Liedes.
Kalajoelta kotoisin oleva 25-vuotias Vilma Jaatinen opiskelee kestävyystieteitä Helsingin yliopistossa. Jaatinen on toiminut Vihreiden nuorten liittohallituksessa kansainvälisten asioiden vastaavana kahtena viime vuotena.
“Konservatismin nousu Suomessa ja maailmalla, sekä ympäristöpolitiikan törkeä laiminlyönti vaativat vahvaa ja osaavaa vastavoimaa. Järjestöiltä leikataan nyt kovalla kädellä ja kansalaisyhteiskunnan vaikutusmahdollisuuksia kavennetaan esimerkiksi poliittisten lakkojen kiellolla, joten kansalaisyhteiskunnan on pidettävä yhtä”, toteaa varapuheenjohtaja Jaatinen.
“Vihreät nuoret pitävät jatkossakin ääntä ihmisoikeuksista, luonnon monimuotoisuudesta ja ilmaston kannalta välttämättömistä ratkaisuista. Valmistaudumme eduskuntavaaleihin olemalla rohkeita ja näkyviä nuorten sekä opiskelijoiden puolustajia julkisessa keskustelussa. Teemme vahvaa yhteistyötä paikallisjärjestöjen kanssa, sillä valtakunnallisiin voittoihin ponnistetaan paikallistasolta. Kutsumme kaikki mukaan rakentamaan liittoa, jonne jokainen on tervetullut omana itsenään”, puheenjohtajisto summaa.
Vihreät nuoret ovat kokoontuneet liittokokoukseensa Lappeenrantaan. Henkilövalintojen lisäksi liittokokouksessa käsitellään Vihreiden nuorten Ympäristö- ja eläinpoliittinen ohjelma ja liiton toimintaa ohjaavia asiakirjoja sekä palkitaan toimijoita heidän saavutuksistaan liiton toiminnassa. Aiemmin lauantaina liittokokouksessa hyväksyttiin myös liittokokouskannanotto Stimulanttikorvaushoidoista apua alfa-PVP-riippuvaisille.