Ekokriisi etenee. Planetaarisista rajoista jo seitsemän on ylitetty, mutta silti luonnonvarojen kulutus jatkaa kasvuaan, globaalit kasvihuonekaasupäästöt kasvavat edelleen, ja luonto jatkaa köyhtymistään.
Yleisimmät vastaukset ekokriisiin perustuvat vihreään kasvuun. Vihreä kasvu tarkoittaa ajatusta siitä, että ekokriisin torjunta ja talouskasvu voidaan yhdistää. Tämä perustuu yleensä vähäpäästöiseen teknologiaan, tehokkuuden lisääntymiseen ja talouden palveluvaltaistumiseen.
Väitän kuitenkin, että vihreä kasvu on todellisuuden sijaan toiveajattelua.
Vihreä kasvu edellyttää irtikytkentää
Jotta kasvua voidaan kutsua vihreäksi, pitää ympäristöhaitat saada laskemaan samalla, kun talous kasvaa. Tätä kutsutaan absoluuttiseksi irtikytkennäksi. Jotta ekokriisi saataisiin aidosti pysäytettyä, pitäisi absoluuttisen irtikytkennän mittakaavan olla riittävän suuri. Ympäristöhaittojen tulisi myös laskea riittävän nopeasti, jotta kestävälle tasolle päästään ennen kuin kriittisimmät keikahduspisteet ehditään ylittää, eikä täysimittaista ekokatastrofia voida enää välttää.
Absoluuttista irtikytkentää voidaan tarkastella vertaamalla bruttokansantuotetta (BKT) useisiin eri mittareihin, joista yksi usein käytetty on luonnonvarojen kulutus. Kulutus korreloi suhteellisen hyvin useiden eri ympäristöhaittojen kanssa, sillä se on yksi keskeisimmistä ympäristöhaittojen aiheuttajista. Lunnonvarojen kulutus on olennaista saada laskettua kestävälle tasolle, jotta ekokriisi voitaisiin kokonaisuudessaan pysäyttää.
Luonnonvarojen kulutuksen absoluuttisessa irtikytkennässä ei olla kuitenkaan missään päin maailmaa toistaiseksi onnistuttu. Historiallisesti luonnonvarojen kulutus on maailmanlaajuisesti seurannut hyvin tarkasti talouskasvua, kuten alla olevasta kuvasta käy ilmi. Jos esimerkiksi luonnonvarojen kulutus pitäisi Suomessa saada laskettua neljännekseen nykyisestä, on tämän onnistuminen äärimmäisen epätodennäköistä, jos jatkuvan kasvun tavoittelusta halutaan pitää kiinni.
Globaalin bruttokansantuotteen ja materiaalijalanjäljen kehitys. Lähde: Bauwens, 2021
Usein absoluuttisen irtikytkennän väitetään kuitenkin onnistuneen. Tämä perustuu tyypillisesti siihen, että irtikytkentää tarkastellaan suhteessa kasvihuonekaasupäästöihin. Päästöjä on kyllä monessa maassa saatu absoluuttisesti irtikytkettyä talouskasvusta, mutta usein tämä on johtunut päästöintensiivisen tuotannon ulkoistamisesta. Tällöin todelliset päästöt eivät ole siis vähentyneet. Myös kulutusperäiset päästöt on joissain maissa saatu absoluuttisesti irtikytkettyä talouskasvusta, mutta irtikytkentä on tyypillisesti ollut lyhytaikaista eikä koskaan lähelläkään sitä vauhtia, joka pitäisi saavuttaa, jotta ilmastonmuutos saataisiin hillittyä siedettävälle tasolle.
Pelkkä päästöjen vähentäminen ei riitä
Irtikytkennän tarkastelu suhteessa kasvihuonekaasupäästöihin on myös lähtökohtaisesti hyvin puutteellinen tarkastelutapa: ilmastonmuutoksen lisäksi kuusi muutakin planetaarista rajaa on ylitetty. Pelkkien kasvihuonekaasupäästöjen tuijottamisen sijaan ekokriisiä olisi järkevämpää tarkastella kokonaisuutena. Tässä esimerkiksi luonnonvarojen kulutus on huomattavasti parempi mittari.
Tilanteissa, joissa kasvihuonekaasupäästöt on saatu laskemaan, on luonnonvarojen kulutus tyypillisesti noussut. Kun esimerkiksi energiajärjestelmää muutetaan uusiutuviin ja sähköön pohjaavaksi ilman, että samalla pyritään vähentämään luonnonvarojen ja energian kulutusta, johtaa tämä mineraalien kulutuksen kasvuun, millä on omat ympäristövaikutuksensa. Pelkkä teknologinen muutos johtaakin usein siihen, että yhden ympäristöongelman sijaan aiheutetaan toista.
Vähäpäästöisten sekä energia- ja materiaalitehokkaampien ratkaisujen potentiaalia haastaa myös Jevonsin paradoksi eli rebound-ilmiö. Jevonsin paradoksi tarkoittaa sitä, että usein tehokkuuden lisääntyminen voi jopa lisätä kokonaiskulutusta. Tämä johtuu siitä, että kun tuotantoyksikköä (kuten tavaraa) kohden kulutetaan vähemmän luonnonvaroja tai energiaa, sen hintaa laskee. Tämän jälkeen tuotantoyksikköjä tuotetaan vain enemmän.
Usein vihreän kasvun puolestapuhujat vetoavat myös niin kutsuttuun aineettomaan kasvuun, eli esimerkiksi palveluista saatavaan kasvuun. Aineeton kasvu on kuitenkin enemmän myytti kuin todellinen tulevaisuuden mahdollisuus. Monissa länsimaissa, Suomi mukaan lukien, talous on palveluvaltaistunut, mutta luonnonvarojen kulutus on silti samalla kasvanut. Tämä johtuu erityisesti kahdesta asiasta: palvelutkin käyttävät luonnonvaroja ja palveluista saatu tuotto käytetään usein materiaalisten tuotteiden kulutukseen.
Teoreettiseen irtikytkennän mahdollisuuteen ei kannata luottaa
Selvää on siis, ettei kestävää kasvua ole tapahtunut missään. Silti kaiken tämän jälkeen usein vedotaan yhä absoluuttisen irtikytkennän teoreettiseen mahdollisuuteen. Että teoriassa ei ole mitään, mikä estäisi kestävää kasvua tapahtumasta ja että eihän kestävää kasvua olla koskaan todella edes yritetty.
Teorian tasolla tämä saattaa pitää paikkaansa. Kuten todettu, kestävä kasvu ei kuitenkaan ole vielä missään koskaan käytännössä onnistunut. Ei ole myöskään mitään takeita siitä, että se tulisi onnistumaan.
Ekokriisi on ihmiskunnan keskeisin kohtalonkysymys ja yksi pahimmista kriiseistä, jonka ihmiskunta on koskaan kohdannut. Jos ekokriisiä ei pysäytetä ajoissa, ovat vaikutukset katastrofaaliset.
Onkin aiheellista kysyä, kannattaako näin tärkeän kriisin ratkaisu riskeerata luottamalla teoreettiseen mahdollisuuteen, jonka käytännön onnistumisen mahdollisuudesta ei ole mitään takeita? Kannattaako ekokriisin pysäyttäminen riskeerata luottamalla myyttiin, joka ei todennäköisesti toteudu?
Vai kannattaisiko meidän ennemmin rakentaa kohtuutalouteen pohjaavaa, aidosti planeetan rajoissa toimivaa yhteiskuntaa?
Tämä on kohtuutaloutta käsittelevän blogisarjan ensimmäinen osa. Blogisarjan seuraavissa osissa käsittelen mm. sitä, mitä kohtuutalous tarkoittaa ja millaisia ratkaisuja se tarjoaa.
Lähteet: Bauwens, T. (2021). Are the circular economy and economic growth compatible? A case for post-growth circularity. Resources, Conservation and Recycling, 175, Article 105852. https://doi.org/10.1016/j.resconrec.2021.105852