Presidentti Stubb kehotti lauantaina suomalaisia kuluttamaan enemmän, jotta Suomen talous saataisiin kasvuun. “Kansalaisille kuluttakaa ja yrityksille investoikaa”, oli Stubbin viesti.
“Ekokriisi on ihmiskunnan keskeisin kohtalonkysymys, ja ylikulutus on ekokriisin keskeinen aiheuttaja. Keskivertosuomalainen kuluttaa noin neljän planeetan edestä, ja Suomi kuuluu globaalisti eniten kuluttaviin valtioihin. Suomen tulisikin kiireellisesti vähentää luonnonvarojen kulutusta. Tätä taustaa vasten Stubbin kehotus lisätä kulutusta on yksinkertaisesti vastuuton”, paaluttaa vihreiden nuorten liittohallituksen jäsen Oskari Mehtätalo.
Vihreät nuoret haluaa ottaa kiireellisesti käyttöön toimenpiteitä kulutuksen vähentämiseksi. Näihin toimenpiteisiin kuuluu muun muassa erilaiset kulutukseen kohdistuvat verot, hakkuiden rajoittaminen hakkuuoikeuskaupalla, kiertotalouteen siirtyminen, eläinperäisen ruoantuotannon lopettaminen ja fossiilisista irtautuminen. Kulutusyhteiskunta on vain lisännyt pahoinvointia, ja talouskasvun sijaan tavoitteena tulisi olla hyvinvoinnin lisääminen planeetan rajoissa.
Talouden kasvuriippuvuus ajaa kuitenkin hakemaan keinoja kasvattaa kulutusta tilanteessa, jossa kulutuksen kasvattaminen ei ole kestävää. BKT:n kasvuun on aina liittynyt luonnonvarojen kulutuksen ja ympäristöhaittojen kasvua, eikä talouskasvua olla missään onnistuttu toteuttamaan kestävästi.
“Suomen talous ei saa olla riippuvainen kulutuksen jatkuvasta kasvusta. Pohjoismainen hyvinvointi tarvitsee olemassa ollakseen ennen kaikkea ympäristöä. Samalla kun ylikulutusta hillitään, pitää talouden kasvuriippuvuutta purkaa ja rakentaa talousjärjestelmää, jossa hyvinvointia voidaan ylläpitää ilman ylikulutusta ja kulutuksen kasvua”, linjaa vihreiden nuorten varapuheenjohtaja Anselmi Liedes.
Vihreät nuoret vaatii, että ensi vaalikaudella käynnistetään laaja selvitys Suomen talouden kasvuriippuvuuksista ja keinoista purkaa niitä sekä luodaan Suomelle strategia kasvuriippuvuudesta irtaantumiseksi. Ensimmäisiä keinoja kasvuriippuvuuden purkamiseksi voisi olla esimerkiksi työajan lyhentäminen ja varallisuusveron käyttöönotto.