Fuksisyksy on täydessä vauhdissa. Monelle se tarkoittaa uuden, odotetun tai jännittävän elämän vaiheen alkua. Mutta monelle opiskelijalle se tarkoittaa siirtymistä tai paluuta lainalla, riittämättömällä opintorahalla elämiseen, tai epäinhimillistä tasapainoilua työn ja opintojen välillä. Opiskelijoiden mielenterveydestä sekä jaksamisesta opintoaikana keskustellaan juhlapuheissa, tai silloin kun venymistä vaaditaan jostain muualta kuin valtion kassasta.
Sanotaan se nyt reilusti ja rehellisesti: opiskelijoiden toimeentulo on täysin kestämättömällä pohjalla, eikä maan hallitukselta ole eduskuntavaalilupauksista huolimatta herunut kuin rippeitä opiskelijoiden avuksi. Korkeakoulutus periytyy vanhemmilta lapsille, ja korkeammasta sosioekonomisesta asemasta on myös taloudellisesti helpompaa lähteä opiskelemaan – eli velkaantumaan, tai elämään 250 euron opintorahalla.
Nykyisen opintotukijärjestelmän ristiriitaisuus sekä lainapainotteisuus on ongelmallista. Järjestelmä kannustaa opiskelemaan täysipäiväisesti ja tavoiteajassa keinoinaan rajatut tukikuukaudet, opintopistevaatimukset sekä mahdollinen opintolainahyvitys. Mutta tarjottu opintoraha ei riitä täysipäiväisen opiskelun rahoittamiseen, vaan pakottaa opiskelijan nostamaan lainaa, tai käymään töissä täysipäiväisten opintojen rinnalla. Jokaiselle 30 000 euron opintolaina lainahyvityksen kannustamana ei ole riski jonka haluaa ottaa.
Opintolainahyvitys kohdistuu vain heihin, joilla on realistiset mahdollisuudet suunnitella opintonsa ja opiskella ne tiiviissä tavoiteajassa, sillä järjestelmä ottaa huonosti huomioon muuttuvia elämäntilanteita. Opintolainakanta on yli tuplaantunut menneellä vuosikymmenellä. Samalla, kun yhä useammalla on kymmenien tuhansien eurojen lainat niskassaan, iloitsemme maksuttomasta koulutuksesta. Ristiriitaista? Meidänkin mielestämme.
Ehdotuksia opintotukijärjestelmän kehittämiseksi esitetään silloin kun se hyödyttää jotain muuta poliittista tavoitetta, kuin opiskelijoiden elämiseen riittävää toimeentuloa.Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen aikoo ajaa läpi jo edeltäjänsä Annika Saarikon väläyttelemän, hallitusohjelman vastaisen kokeilun opintolainan alueellisista hyvityksistä. Hanke on ongelmallinen sekä alueellisen että koulutuksellisen yhdenvertaisuuden näkökulmista. Saarikko itse ehti ajoi budjettiriihessä läpi opiskelijoiden opintotuen tulorajojen väliaikaisen noston työllisyystoimena.
Tulorajojen pysyvä nosto ilman, että se olisi muilta opintososiaalisten etuuksien saajilta pois, on sinällään kannatettava ajatus työllisyysvaikutuksineen, mutta kokonaisuuden kannalta toimi on vain hiukan tyhjää parempi. Se ei kohdista mahdollisia lisäpanostuksia tehokkaasti kaikkein heikoimmaissa asemassa oleville opiskelijoille: heille joilla vaikeuksia jaksamisen, toimeentulon ja mielenterveyden kanssa. Tulorajojen nosto kohdistuu heihin, jotka pystyvät jo nyt valitsemaan työnteon opiskelun rinnalle joustamatta jaksamisestaan.
Puhtaan aluepolitiikan ja opiskelijan sosiaaliturvan kietominen toisiinsa poliittisella ohjauksella on järjetöntä. Se asettaisi vastavalmistuneet eriarvoiseen asemaan asuinpaikan tai alavalinnan perusteella. Jokaisella korkeakoulutuksen alalla ei ole tarjolla töitä harvaan asutulla alueella, ja myös kaupungissa asuvien korkeakouluopiskelijoiden sosiaaliturva kaipaa kipeästi remonttia.
Opiskeluaika on arvokas elämänvaihe, jolloin opitaan uuttaa ja rakennetaan pohjaa uudelle uralle. Opintososiaalisten etuuksien tulee mahdollistaa täysipäiväinen opiskelu ja eläminen velkaantumatta, sekä vailla nykyistä kohtuutonta taloudellista kuormitusta. Lainapainotteisesta opintotukimallista on siiryttävä kohti vastikkeetonta, aidosti opiskeluun kannustavaa ja toimeentulon takaavaa opintotukea. Lyhyellä aikavälillä opintorahan määrää tulee nostaa, opintopistevaatimuksia keventää, tukikuukausien määrää lisätä ja tukikuukausien jaottelu kandi- ja maisteritutkintoon purkaa. Tähtäimessä on oltava vastikkeeton perustulo kaikille.
Opintotuki ei ole aluepolitiikan tai työllisyystoimien oikotie onneen, vaan opiskelijan ruisleipäpussin, kahvipaketin ja korkeakoulututkinnon mahdollistava sosiaaliturva. Kyse on yhdestä suomalaisen sivistyksen, koulutuksen saavuettavuuden ja hyvinvointivaltion kivijaloista. Sen kivijalan ei sovi murentua.